Kamelit on tärkeitä

Kerronpas jotain viikonlopusta...

Perjantaina mulla ois ollu koulua aina neljään asti. Mutta öööh, lähin jo siinä kahentoista maissa kämpille lomps... Fillaroin aivan Subin liikennevaloihin asti kun eräs mummo tulee siihen viereen ja kysyy: "Kuule, missä minä olen?" Katoin häntä siinä ja mietin että onko hän seko vaiko seko. Ystävällisesti kysäisin siinä että "Minnekkäs te olette menossa?" "No Tuiraan, missä se Tuira on?" "No Tuira on tuolla parin kilometrin päässä. Mistä te ootte tulossa ? " Mummo pyörii ympyrää ja osottaa toiseen suuntaan. "Tuolta minä tulin."
Mummolla ei siinä paljon ollut vaatettakaan päällä, ihan päälyvaatteilla oltiin liikenteessä. Pureva tuuli viimasi niin että mummokin sen huomasi, ja sanoi että menee nurkan taakse. Sanoin, että jos mentäisiin tuonne Subiin ja soitellaan sieltä sinne Tuiran Palvelutaloon, jossa hän sanoi asuvansa. Minä etin intternetin ihmeellisestä maailmasta Tuiran palvelukeskusta, ja sellainenhan sieltä löytyikin ja olin jo numeroa ottamassa ylös kun tämä mummo sanoi hänen tyttärensä nimen. Ja minä että hänelle sitten ennemminkin soitetaan. Ja minä en muistanu etes 0100100 -numeroa vaan kyselin sitä suojatiellä eräältä toiselta naiselta, joka oli kauhusta kankea suomalaiskääpä. Varmaan aatteli että "Tähhh mitäkukatuo hullu on joka mulle puhuu!!!!" Mutta sain kuin sainkin vastauksen. Soittelin subista tyttärelle ja hän sanoi missä tämä hänen mammansa asuu. Ja asuipas muuten kaukana Tuirasta :D Noloa jos olisin soitellu sinne Tuiran palvelutaloon.
 No, me talsittiin hissukseen mummon asuinpaikkaan ja tämä oikeesti ihana rouva pyysi sisälle, kysyo onko minulla kiire. Sanoin että mikäs kiire se valamiissa maailmassa on. Ja aikoi keittää kahvit. Puolen tunnin rupattelun jälkeen totesin että kahvin odottelu on ihan turhaa, joten laitoin takin päälle ja toivottelin terveitä päiviä. Lupasi morjestaa kun kadulla tulee vastaan. Muistaakohan :)

Sitten koitti kello sen verran että vieraaksemme saapui iki-ihana Lappiska Kainuusta!! Oi sitä ilon ja riemun ja kauneuden ja rakkauden määrää mikä tulvahti hänen noustessaan junasta. Gurggumasaladat huomasivat sen varmasti myöskin!!!
Alotettiin meidän viikonloppumme kaupan kautta, ja keksittiin tehä meille vähän patukkaa.. patonkia. Ahh nammm ku oli hyvää.

^^ Riikan versiosta puuttuu muna.

 

Illalla juteltiin, unelmoitiin, nautittiin, tunnelmoitiin, saunottiin, vietettiin yhteistä aikaa. Sitten seuraamme putkahtikin ahkera Toini pizzanhajuisena ja taas me tunnelmoitiin ja rupateltiin ja nautittiin.

 

Aamulla lähettiin shoppailemaan...

 

...ja eksyttiin Piskettiin(Miten se nyt ton kuppilan nimi kirjotetaankaan)

Vaahtokarkkikaakao + mustikkavalkosuklaakierrepulla = Ylitaivaallinen yhdistelmä. Hieman liian makeaa molemmat yhtäaikaa. Ahneella on paskanen loppu. Ens kerralla otan noi erikseen. Sanon: "pelkkä vaahtokarkkikaakao, kiitos, tänkjuu"

 

Illalla me käytiin Riikan kanssa pyörähtään firmalla ja poliisimiehet selvästi haisto meidän kalliit parfyymit koska ne seuras joka kulmalla. Aina ku Riikka hyppäs mun fillarinritsiltä pois, kun suojatielle mentiin, (jos tiiätte, täällä on niitä hirveen kokeita korotusjuttuja nuissa suojatiellä, ei kiva pepalle.) meni jeparit vierestä. Jännitysnäytelmää kerrakseen.

 

Kämpillä Riikka halus näyttää kädentaitojaan ja leipoi supermaukkaan mustikkapiiraan. Kiiitoos!! Ja juuri kun tämä kaakku saatiin pois uunista, tuli kaveri ja poikakaverinsa kylässä käväsemään. Sitten ku he lähti niin tuli eeka aami ja eekan pikkusysse. Oli niin kiva kun kävitte!!!

 

Luomunaiset <3

 

Sunnuntaiaamu meni Riikkaa hyvästellessä ja itkiessä ja juoksulenkkeilyä harrastaessa. Ja sitten meille tuli yökylään ylisöpö Fanni! Fanni, 2-v. Voi pieni mussukka.

 

Tämmöstä elämää ylösnostattavaa toimintaa tänä viikonloppuna... I like!